sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tauon paikka

Kuten jo olettekin todennäköisesti huomaneet postauksia ei ole tullut vähään aikaan. Kuvatilan loputtua kuvien saaminen tänne blogiin on ollut melko hankalaa ja muutenkin on harvoin kuvaaja mukana. Blogi menee siis nyt tauolle, en viitsi kumminkaan poistaa blogia kokonaan, jos innostun jatkamaan postailua!

maanantai 27. elokuuta 2012

Korpikylän kisat 26.8. !!

Gustaf Gross
Olin kaverini ponilla Kustillä Korpparin estekisoissa. Aamulla lähdettiin aikaisin matkaan ja haettiin Kusti sekä Peppi Metsäpirtistä koitoksia kohti! Mentiin pienin luokka, eli 40-50cm, siinä kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin ruusukkein. Olin tyytyväinen poniin! Muutenkin menin sillä vasta toista kertaa. Kilpapaikalla vielä odoteltiin, kun Oili meni Pepillä suurempaan luokkaan.

Kisojen jälkeen, kun oltiin matkaamassa Metsäkylään, Oilin perheen maatilalle niin käytiin kahluuttamassa hevosia. Vesi oli vielä mukavan lämmintä! Kusti alkuun arasti hieman veteen menosa, mutta sitten siitä tulikin kunnon vesipeto. Tottakai kahlailun jälkeen Kustin oli pakko päästä piehtaroimaan, jotta sai nätin hiekkakerroksen päälleen.
Loppu matka sujui hyvin. Perillä vietiin hevoset Oilin perheen muiden hevosten kanssa samalle laitumelle. Hevosia laukkailikin aikamoinen määrä sitten laitumella! 

Olisin halunut tehdä postauksen (tekstikin jo valmiina) viime maanantain tunnista Hentilässä, mutta blogger ei antanut ladata kuvia, kun on kuvatila loppunut niin joudun laittamaan toisen sivun kautta. Olisin myös tehnyt postauksen ensinmäisestä Kusti kerrasta, mutta kuvat puhelimestä päättivät olla siirtymättä koneelle... :)
Tänään olisi taas tunti Hentilässä!


Ensinmäisen kuvan on ottanut Annakaisa Oinonen ja muut kuvat Oili Arraste!












lauantai 25. elokuuta 2012

Päivitystä

Ulkoasuun tulee tapahtumaan päivitystä lisää. Olisi myöskin yksi teksti valmiina kirjoitettuna, mutta kuvat puuttuvat, koska joudun lataamaan ne toisen sivun kautta ja nyt tää ei vaan millään suostu lataamaan niitä! Olisi myös kirjoitettavaa toisestakin ratsastus kerrastani. Huomenna suuntaan kisoihin ratsastamaan kaverin ponia, siitä koitan tehdä postausta, jos blogger suostuisi lataamaan kuvat...
Laitelkaas parannusehdotuksia!

maanantai 20. elokuuta 2012

Metsäpirtti, osa: 3

Nyt laitan loput kuvat mitä sieltä on! Pidempia selostuksia tunneista en ala kirjoittamaan, koska en tiedä kiinnostavatko ne edes ketään.











sunnuntai 5. elokuuta 2012

Metsäpirtti, osa: 2



Tiistaina ensinmäisellä tunnilla mentiin esteitä. Menin jo vanhalla tutulla ponilla, Maistrolla. Maistro on oikein kiva poni! Vähän turhan automaatti ehkä nykyään.. Kumminkin harmittaa vähän, kun tältä tunnilta ei ole
Esteet eivät olleet mitään suuria, eikä estetunti muutenkaan ollut kovin kummoinen. Olisi voinut olla enemmän rataa jne.



Iltapäivällä sitten ratsastettiinkin maastossa. Menin russ poni Ragnarilla. Oikein mukava tapaus sekin! Oli vähän vaihtelua Tappiin tommonen poni, mikä ei kuuumunut siellä niin kauheasti.
Kaikilla pikku poneilla menevät hukkuivat heinikkoon suurinpiirtein.. :D


Keskiviikkona sain ensinmäiselle koulutunnille valtavan pv Odessan. Odessa oli kiva hevonen ja mukavan herkkäkin. Tehtii tunneilla loivolla kiemurauralla väistöjä sekä pääty-ympytöillä väistätettiin perää. Oli kyllä aikamoista kidusta, kun mentii suurinosa tunnista harjoitusravia ja Oden liikkeet olivat niin isot, että oikein työstä kävi istua selässä mahdollisimman paljon hölskymättä eri suuntiin. Tätä tuntia ei harmi kyllä ollut kukaan kuvailemassa.

Iltapäivän tunnilla mentiin taas maastoilemaan, tällä kertaa tosin ilman satuloita. Menin taas yhdella russilla, Rubinalla. Tähän poniin tykäistyin todella paljon! Poni oli tietääkseni vasta 3 vuotta ja pääasiassa toimii raviponina, mutta osasi ratsu asioitakin hyvin! 






lauantai 28. heinäkuuta 2012

Metsäpirtti, osa: 1

Olin viettämässä leirielämää Metsäpirtissä. Teen postauksen useammmassa osassa.

Sunnuntaina saavuttiin leiripaikkaan. Tajusin jo silloin unohtaneeni joitakin tavaroita, kun olin kiireellä pakanut, mutta onneksi asutaan lähellä, niin äiti pystyi tuomaan puuttuvat tavarat.
Sinä iltana tutustuttiin hevosiin, talliin ja ihmisiin. Tehtiin myös ratsastusryhmät sekä jaettiin hoitsut. Hoidin yhtä  shettistä, mutta eipä noiden hoitsujen kanssa oikeastaan mitään tehty...




Maanantaina ensinmäinen tunti oli kouluilua kentällä. Menin suokki Mannella. Se oli oikeaastaan ihan mukava tapaus, hieman kuuma. Tehtiin väistöjä, ne menivät muistaakseni ihan hyvin. Laukat otettiin oikealle keskiympyrällä. Vasempaan, selvästi huonompaa suuntaan laukattiin päädyissä ympyrät ja pitkätsivut mentiin ravissa. Tunti onnistui kokonaisuudessaan hyvin.
Iltapäivän tunti mentiin radalla. Siellä vaihdeltiin hevosia. En kamalasti pitänyt tästä tunnista, mielummin olisin mennyt kentällä jotain kunnon harjoituksia... Radalla kumminkin ratsastin risteytysponi Ihaalla, lv Pepillä, welsh Zeuskella, russ Rubinalla, suokki Bandolalla (Syövällä :D) ja suokki Servilläkin kakspäällä tuli mentyä sekä ajoin shettis Tempolla.


Tämän postauksen lopussa voisin mainitakkin, että aloitan vakiotunnit Kylä-Hentilässä koulujen alkaessa. Paikka ei ehkä ole itselleni parhain, mutta kokeilen siellä nyt ainekin jonkun aikaa. 




tiistai 19. kesäkuuta 2012

Muutos

Blogin nimi muuttui, osoite pysyy kumminkin samana. Myös ulkoasussa tulee tapahtumaan muutosta !!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin


mitä tappi osas silloin ku se tuli teille ja mitä se osaa nyt ?(: eli miten se on kehittyny siitä ku se tuli sulle?
Tappi ei omasta mielestäni ollut mikään kovin osaava meille tullessaan, tosin saattoi myös johtua siitä etten alkuun osanut ratsastaa sitä sille sopivalla tavalla. Jopa volttejen teko oli hankalaa, saatettiin käydä ojissa, ei liikuttu tai sitten mentiikin ja kovaa. Poni kumminki kehittyi tai kehityin itse ratsastamaan sitä paremmin. Nykyisin varmaankin heC-heB tasoinen ja esteillä tekniikka kehittyi site, että pystyimme ylittämään 70cm ilman ongelmia, 80cm meni myös hieman suuremmalla työskentelyllä.


Jos olisit vielä sopivan kokonenn Tapille taino et se jäis viel sulle ja voisit mennä ja kisata ja yms. Nii oisko sul joku tavote esim menisitkö kisoihin sillä ?
No en ollut aivan järkyttävän isokaan, joten haaveilin että olisi voinnut vielä jossain kisoissa käydä pyörähtämässä. Meillä ei kuitenkaan ollut suurempia tavoitteita kuin saada yhteistyö kokoajan paremmaksi (: Myös työskentelyn pitäisi olla molemmille mieluisaa.


Kauan Tappi on ollu sulla ?
Hieman alle 2 vuotta (:


Mitä olit tehny ennenku Tappi oli tullu sulle(ratsastitko jossain) ?
Ratsastin kahdella eri tallilla (samaan aikaan) ja kävin myös paljon pelkästään yhdellä tallilla, myös yhden kuukauden ajan oli vuokraponi (: Toinen talleista jolla kävin oli tasokkaampi ja enemmän semmoinen kilpailuhenkisempi, toinen taas pienempi ja siellä opin enemmän hevostenkäsittelytaitoa kuin tuolla toisella.


Haluisitko jonku isomman Ponin jolla voisit vaikka kisata ?
Haluan suorittaa koulut loppuun ilman mitään kaviollisia (:


Mikä on korkein este mitä oot hypänny Tapin kanssa ?
Itse olen hypännyt Tapilla korkeimmillaan varmaankin 75cm ?


kuka ratsastaa sun mielestä parhaiten tapilla ? (kuka saa sen rennoks yms taipumaan)
Tähän on aika vaikeas vastata, koska ponin ratsastettavuus riippuu aikalailla sen päivistä, mutta Iina ratsasti Tappia mielestäni hyvin (:


minkä merkkinen satula tapilla on?
Sydney


aijotko jatkaa tunneilla käymistä vai lopetatko hevoshommat kokonaan?
Luultavasti jatkan. Etsinnässä olisi semmoinen talli jossa viihdyn..


mikä on tapin paino raja ?
Meillä pidettiin käytössä 50-55kg (:


ootko tyytyväinen tappiin vai olisitko odottanut suurempaa muutosta sinä aikana kun se on ollu teillä ?
Ihan tyytyväinen, koska en itse ole niin taitava etää enempää muutosta olisi voinnutkaan oikeastaan odottaa.


miksei sun sisko tiia ratsasta?
Tiia ei kiinnosta ratsastus enää.


missä koulussa sä oot?
Salinkalliossa (:


onko sulla muita eläimiä kun tappi?
Kaksi koiraa ja kani, tosin kolmas koira luultavasti nyt tulossa.


ootteko rikkaita?
En sanoisi meitä erityisen rikkaiksi, mutten köyhiksikään.


saatko kk rahaa?
Saan silloinkun pyydän, aina ei kyllä tarvitse pyytääkkään.


mikä on tapin kivoin varuste sun mielestä?
Sillä oli monia kivoja varusteita ! Tykkäsin oikeastaan kaikista, mutta Eskadronin vaaleansiniset hivarit oli kyllä aika söpöt :D


kenen valmennuksissa oot käyny tapilla?
Pirkko Herdinin ja Marika Vunderin, sekä olen käynnyt muiden opettajien tunneilla.


mistä kasvattajalta taika on ostettu? monta vuotta se on?
Ei ostettu Taigaa keltään kasvattajalta suoraan, mutta sen on kasvattanut Minna Karjalainen Oulusta jolla ei silloin ainekaan ollut kennelnimeä. Taiksu on hieman päälle 5v (:


onko tiellä oma traileri ?
On ja se on myynnissä nyt myöskin.


mikä sun toinen nimi on ?
Tuulikki :D


missä oot syntyny?
Lahdessa.


mistä ostitte aina tapin varusteet ?
Vähän vaihtelevasti, mutta Horze on tuossa aika lähellä niin sieltä niitä varmaan eniten tuli ostettua.


mitä tappi on opettanu sulle ?
Se poni opetti mulle niin paljon, mm. kärsivällisyyttä ja sen, että työnteko palkitaan jossain vaiheessa (:


mihin paikkakunnalle tappi muutti?
Virroille.


Ostatko tulvaisuudessa uuden hepan?
En osaa sanoa, en ainekaan lähivuosina.


 

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ratsastus Kaapolla


Kuvat on ottanut Jenna !!

Pääsin ratsastamaan Jennan hevosella, Kaapolla ja Jenna piti hieman tuntia. Oli kiva kerrankin istua sopivan kokoisen hevosen selässä. Nyt on kyllä jalat kipeät, kun Kaapo on niin leveä Tappiin verratuna.
Kaapo on kumminkin erittäin kiva hevonen! Tuntui oudolta, kun ei voinnutkaan enää tehdä niin pieniä käännöksiä ja jotkut avut Kaapo otti erilailla vastaan kuin Tappi. 
Tein siirtymisiä, pohkeenväistöjä ja laukat otettiin keskiympyrällä. Lopuksi käytiin vielä radalla kävelemässä.



Tuntuu, että olen junnanut nyt vähän paikoillani ratsastuksessa, eli edistystä ei ole tapahtunut paljoakaan. Nyt olisi tosiaankin tarkoitus etsiä itselleni sopiva talli, jotta voin jatkaa harrastusta (: Blogiin tulen varmasti kirjoittelemaan jatkoistani ja kysymyksiinkin vastailen lähiaikoina!






sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tämän hetken eläisin uudestaan.





Käytiin sunnuntaina katsomassa ponia ja vietiin kärryt samalla. Tappi oli sama vanha itsensä (:
Hyvin on näyttänyt kotiutuvan uuteen paikkaan ja sillä riittää pikkuratsastajia. 

Hoideltiin poni ja pääsin myös ratsastamaan sillä. Tein parit pohkeenväistöt ja ne menivät yllättävän hyvin. Tappi oli vähän laiskan tuntuinen tai mitenköhän voisin määritellä laiskan... No liikkui kumminkin eteenpäin, kun sitä ratsasti.
Kauhean kauaa en viitsinyt ponia kiusata, kun olen niin iso /: Käytiin vielä kävelemässä lopuksi upeissa maisemissa! 

Tappi asustaa nyt siis Virroilla Perinnekylän ratsutallilla. Toimii siellä pääasissa tallinomistajan 10 vuotiaan tytön ratsuna ja mahdollisesti ensimäisenä kisakaverina, tämän jälkeen siirtyy hänen 7v. siskolle, välissä tekee tunteja ja sitten perheen vauvalle mikäli hän hevosista kiinnostuu (: Todennäköisesti loppuelämän koti ponilla!

Tuli kyllä kamala ikävä, kun käytiin katsomassa ponia, mutta sillä on kaikki hyvin. En ole vieläkään jotenki sisäistänyt, että Tappi ei olekkaan enään meidän omistuksessa... Voi kumminkin tulla kova paikka, kun tällä viikolla olisi tarkoitus suunnata Tapin vanhalle tallille jossa se asusti meillä ollessaan ja se ei olekkaan sitten siellä tarhassa... Onneksi ponia pääsee sentään katsomaan!


perjantai 25. toukokuuta 2012

Haaste

Tässä haasteessa on tehtävänä:

1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen
2. Lisää The Versitale Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille haasteesta!




















Kiitos Peninalle tästä haasteesta (:

1. Olen melko sosiaalinen. Viihdyn ihmisten kanssa ja tulen oikeastaan melkein kenen tahansa kanssa toimeen ! (:

2. Nyt kun Tappi on myyty, niin etsin itselleni semmoisen tallin jossa viihdyn. Voi olla, että nyt kesä- ja leiriaikaan on vaikeaa päästä irtotunneille, niin taitaa tulla taukoa vähän...

3. En olisi edes halunut alkuun mennä katsomaan Tappia :D Se näytti myyntivideossa todella erilaiselle, en osaa kuvailla miten näin sen, mutta ei näyttäny itselleni mieluisalta ratsulta _yhtään, toisin kävi (;

4. Olen myös melko aikaansaamaton. Pitkitän jotain juttuja  varsinkin jos jännitän niitä.

5. Menen aika helposti mukaan kaikkiin juttuihin, välillä "alistun" toisten tahtoon liiankin helposti. Kunnioitan myös toisten mielipiteitä parhaani mukaan.

6. Olen aika epävarma itsestäni ja myös hieman ujo. Itsetuntoni on kumminkin kohonut vuoden aikana valtavasti!

7. Ensi lukukautena alkaa peruskoulun viimeinen vuosi. Siihen ajattelin panostaa, vaikka keskiarvoni on ollut ihan hyvä (viime jaksossa 8.4). Peruskoulun jälkeisistä opiskeluista en vielä tiedä pahemmin. Tod.näköisesti jään tälle paikkakunnalle.

Haastan kaikki ketkä haluavat tämän tehdä, laiska kun olen :D


Kysymyksiin vastailen erillisessä postauksessa! Teen myös ehkä jonkuun "jäähyväisvideon" jos saan koottua materiaaleja jne.
Tappia olemme menossa katsomaan kesäloman alussa, silloin postausta tulossa!




maanantai 21. toukokuuta 2012

29.8.-10 - 21.5.-12

aika kului liian nopeasti. muistojen lisäksi jää kaipuu loputon.
 menneitä on mahdoton saada takaisin, vaikka kuinka haluisin.
 tän kokoajan oot ollu mulle tärkeintä. ystäväni, joka olet osannut lohduttaa joka asiassa lähdet.
 oisin halunnu pitää sut vielä lähelläin. en tiiä miten voin jatkaa tästä eteepäin.
meidän yhteinen tie päättyy nyt, mut rakastan sua ikuisesti<3


Poni lähti nyt siis uuteen kotiin. Tuli itsellenikin yllätyksenä, että lähteekin jo niin pian. Tulee ihan järkyttävä ikävä sitä otusta! Sai hyvän uuden kodin vähän kauempaa. Käydään kumminkin katsomassa sitä jossain vaiheessa (:

Kysymyksiin vastailen jossain vaiheessa, joten niitä voi vielä laitella.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Olitkin vain vieraileva tähti elämässäni

2010
Marika Vunderin valmennus 26.3.2011
Kesä 2011, Anniina ja Tappi


Kevät 2012, Iina ja Tappi



Tapista on nyt tullut useampikin kysely, mutta harvempi on saannut aikaiseksi tulla paikanpäälle kokeilemaan.
Eilen kävi kokeilijoita ja he olivat hyvin kiinnostuneita mahdolliseen ostoon. 

Itse haluaisin ponin semmoiseen paikkaan, josta ei joutuisi parin vuoden jälkeen vaihtamaan kotia. Ihanteellista olisikin, että pieniä ratsastajia riittäisi useampi vaikka sisaruksista tai miksei Tappi soveltuisi myös pieneen ratsastuskouluunkin. Poni toimii kumminkin oikeastaan kenellä tahansa ja on kiltti luonteeltaan. 

Uusista kuvista tulee heti postaus, kun saan semmoisia otettua! Kysymyksiä saa laittaa lisää (;